Taupo..

Hohhoijaa, kuuma allas oli iha mahtava paatos illalle. Siella me lilluttiin koko Suomi-poppoo pimeessa siemaillen olutta ja autuaan tietamattomina kui paskasta se vesi oikeesti oli. Jossai vaihees iltaa saatiin valomerkki ja lahettiin rusinoina nukkumaan. Aamun ohjelma oli tuttu, kirjan lukua auringonpaisteessa ja bussin odottelua. Noin tunnin bussimatkan jalkeen kurvailtiin tanne Taupon keskustaan. Ei raaskittu haaskata aurinkoa, joten paadyttiin laheiselle puiston nurtsille hikoilemaan ja laiskottelemaan. Hostelli on vaha vaisu kahen viimesen lukaalin jalkeen mutmut..seuraava tuntuu sit taas paremmalta. Varattiin Wellingtonista yks yo jostai Hoscarin voittaneesta hostellista, pitaa varmaa ruveta silittelee sakelle jo kauluspaitaa:)

Eilen varattiin ittellemme paikat paikallisen laskuvarjohyppy-yrityksen koneeseen. Tanaaha se oli sit edessa ja ite ainaski soin aamupalaa vaha varoen. Suurin pelko oli oikeestaa et kusasen housuu (Sakke otti kahet boxerit mukaan) tai oksennan kesken hypyn. Joku papparainen koukkas meijat ja kolme muuta tyyppii tasta hostellilta bussilla ja kohta oltiinki jo kentalla. Se firma oli kyl kouluttanu (tai aivopessyt) ne tyontekijat erinomaisesti puhumaan hyppaajat valitsemaan kalliimman paketin ku oli alunperin tarkotus. Me pysyttiin Saken kaa lujina ja valittiin se 12 000 feetin eli noin 3,5 kilsan korkeus ilman mitaa dvd-paketteja. Olisha sellanen ollu iha siiti mut jos hinta tuplaantuu tollasilla pikkulisilla ni no thanks. Tosin hypyn jalkeen ne sai Saken puhuttua ostamaan 8 euroo maksava digikuva. Se oliki sit oikeestaan kaks yhen hinnalla ku maki oon siina nayttaen iha possulta. Mahtavaa. Vedettiin kamat nopee paalle ja jokainen sai oman tandem-jaban, mun Joel yritti vakuutella ittellensa et Sakke on vaa mun veli:) Etta semmosia tyyppeja. Onneks kaikki tapahtu nii nopeesti ettei ehtiny jannittamaan tai ees ajattelemaan peraantymista. Koneeseen vaa ja nokka kohti pilvia. Sakke sai olla lucky number 1 ja ma tulin hyvana kakkosena perassa. Vielakaan ei ollu havaittavissa ees pienta pelkoa, vaan aavistus jannitysta. Yllatyttiin kyl molemmat. Koneen reunalle, vika hymy kameralle ja humps. 45 sekuntia vapaata pudotusta pilven lapi ja varjo auki. Onneks aukes. Iha alytonta!! Ei pystyny ees oikein huutaa innosta ku tuntu et suu kuivuu tunnottomaks ja kadetki oli iha jaassa. Silti niin siistia. Iha mielettomat maisemat! Ei pysty ees sanoin kuvailee sita hyppyy, tehkaa perassa:) Onneks housutki pysy kuivina, ainoostaan loppukiepeissa meinas ruveta vaha mahassa kiertamaan. Laskeutuminen peffalle ja vau, hymy saily ainaski viel seuraavan vartin. Aitiki ois selvinny siita:)

Nyt palattiin hostelille ja kaytiin kaupasta hakee ihania tuoreita ja halpoja hedelmia ja vaha pestoo leivan paalle. Namps, sain syoda ison kontin vesimeloonia jakamatta sita:) Huomenna bussi kohti Wellingtonia ja lauttaa kohti Nelsonia. Kivaa maanantaita:) Cu.